Vuoden 2013 Kiila -palkinto Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin Toisten historia -hankkeelle

Vuoden 2013 Kiila -palkinto myönnettiin taiteilija Terike Haapojalle ja kirjailija Laura Gustafssonille taiteellisesta hankkeesta Toisten historia.

Palkintotilaisuus pidettiin Taideyliopiston uudessa Kuva/Tilassa (Merimiehenkatu 36, 00150 Helsinki) lauantaina 14.12.2013 kello 19.00.

Vuonna 2013 Kiila-palkinnon myöntämisperusteissa painottuvat monitaiteellisuus, ekologinen ajattelu ja yhteiskunnalliset vaihtoehdot.

Toisten historia avaa uusia reittejä ajatella ja luo lisäksi tuoreen ja terävän näkökulman nykyhetken polttaviin kysymyksiin, kuten eläinten oikeuksiin sekä ihmisen ja muiden eläinlajien suhteisiin. Toisten historia kyseenalaistaa maailmankuvamme, historiamme ja identiteettimme. Se pakottaa katsomaan ympäristön tuhoamista silmästä silmään, mutta samalla se nostaa esiin uusia mahdollisuuksia selviytyä.

Naudan historian museo on ensimmäinen osa Toisten historia -hanketta. Projektin tarkoitus on rakentaa vaihtoehtoinen historia, jonka kautta tarkastellaan maailmaa, kulttuuria, ihmisyyttä ja eläimyyttä. Hanke pyrkii eläytymään ja avaamaan ei-ihmisen, eläimen eli toisen lajin edustajan näkökulman todellisuuteen.

Vuoden Kiila on vuosittain jaettu tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta tai saavutuksesta taiteen, kulttuurin ja yhteiskuntaelämän saralla. Palkinto on myönnetty vuodesta 1979 lähtien kaikkiaan 32 kertaa. Palkittujen joukossa on muun muassa kirjailijat Hannu Salama ja Rosa Liksom, teatteriohjaaja Kristian Smeds, säveltäjä Kalevi Aho ja animaatiotaiteilija Katariina Lillqvist. Viimeksi toissa vuonna palkinto myönnettiin kulttuurilehti Kaltiolle.

Aiemmat Kiila palkitut

kiila_pun_multi_oikea