Vapauttakaa Pussy Riot

Kirjailija- ja taiteilijajärjestö Kiila ry. on huolestunut ilmaisunvapauden loukkauksista Venäjällä.

Päivää ennen maaliskuun 5. päivä pidettyjä presidentinvaaleja Moskovassa pidätettiin feministisen punk-ryhmän Pussy Riotin jäseniä. Kolmea ryhmän naista, Nadežda Tolonnikovaa, Maria Aljohonaa ja Jekaterina Smutsevitšia syytetään huliganismista sekä ortodoksisen kirkon ja kristinuskon häpäisystä.

Syytteet liittyvät videotaideprojektiin, jonka Pussy Riot järjesti helmikuussa Moskovassa Kristus Vapahtajan katedraalissa. Laulussaan he pyysivät Neitsyt Mariaa karkottamaan Venäjän pääministerin Vladimir Putinin. Lisäksi he pyysivät, että Neitsyt Maria ilmoittaisi olevansa feministi ja rankaisisi Putinia. Näistä toimista joista oikeusvaltion käytänteiden mukaan seuraisi korkeintaan rikesakko, Pussy Riotin aktivisteja uhkaa nyt pahimmillaan seitsemän vuoden vankilatuomiot.

Moskovan Petšatnikin alueen pidätyskeskuksessa numero kuusi pidettäviä naisia on heidän lakimiehensä mukaan painostettu tunnustamaan syyllisyytensä uhkailemalla heidän lastensa huostaanotolla. Lisäksi tutkintavankeuden olosuhteet rikkovat inhimillisiä vähimmäisnormeja. Esimerkiksi Maria Aljohona on kirjoittanut vankilassa olevan niin kylmä, että hänen on nukuttava ulkovaatteet päällä.

Pussy Riot julkaisi ensimmäisen videonsa internetissä marraskuussa 2011. Ryhmän performanssit ovat jatkuvasti olleet täysin rauhanomaisia.

Kiila kiinnittää huomiota yhteiskunnallisen ilmapiirin kovenemiseen Venäjällä. Esimerkiksi ortodoksisen kirkon edustamien arvojen kommentointi on vaikeutumassa. Viime aikoina on ihmetyttänyt myös ortodoksisen kirkon asettuminen tukemaan kiisteltyä Pietarin kaupungin uutta lakia, joka kieltää ”homoseksuaalisen propagandan”; tätä diskriminoivaa lakia on ehdotettu myös koko Venäjälle.

Kiila vaatii Pussy Riotin vangittujen jäsenten välitöntä vapauttamista ja heitä vastaan nostettujen syytteiden kumoamista.

Lisätietoja

Timo Kallio

Kiilan puheenjohtaja

timo.kallio@helsinki.fi

Ville Ropponen

Kiilan hallituksen jäsen

ville.ropponen@gmail.com

kiila2_blue