Uutiset

Vielä Hampurin G-20-kokousta kritisoivista mielenosoituksista. Tämä video osoittaa, että tukahduttava poliisiväkivalta on ollut melko laajamittaista ja raakaa. Turha oikeastaan ihmetellä miksi osa mielenosoittajista provosoitui mellakoimaan. On vaikea sanoa millä tavoin ns. demokraattisen EU-maan Saksan poliisin toiminta poikkeaa autoritaaristen maiden, kuten Venäjän poliisin toiminnasta mielenosoittajia vastaan. https://www.facebook.com/Movassat.Niema/videos/vb.176096052587039/662460813950558/?type=2&theater

"Historioitsija Juha Siltalan tuore teos Keskiluokan nousu, lasku ja pelot muistuttaa, että Trumpin valinnan sekä vaikkapa suomalaisen keskusteluilmapiirin taustalla on pitkittynyt maailmanlaajuinen taantuma.

Sen alkujuuri on rahan liikkeiden vapauttaminen ja pääomien päästäminen verotuksen ulottumattomiin 1980-luvun lopulta lähtien tehdyillä poliittisilla päätöksillä.

Usein sanotaan, että sen seurauksena rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Mutta yhteiskunnille olennaisinta on, miten käy keskiluokan.

Juha Siltala nimittäin sanoo, että yhteiskunta on sitä vakaampi, mitä suurempi on keskiluokka.

Ja nyt keskiluokka pelkää putoamistaan".
/--/
"Juha Siltalan mielestä kukaan ei tunnu enää puolustavan Suomen kahta miljoonaa palkansaajaa.

”Täällä on opittu hokemaan, että työmarkkinoiden jäykkyyksiä pitää purkaa, tarvitaan lisää joustoja ja paikallista sopimista. Ja että koko ay-liikettä ei tarvita, sen edustajat ovat jääriä, vanhan ajan dinosauruksia, jotka haluavat vain puolustaa omaa asemaansa.”

Siltalan mielestä työntekijäpuoli on toiminut Suomessa hyvin vastuullisesti ja joustanut palkoissa. Sen sijaan yritykset ovat laiminlyöneet tuotekehittelyn ja pyrkineet kilpailemaan hinnalla.

Samaan aikaan valtion velka kasvaa, ja siitä syyllistetään palkansaajat ja työttömät, vaikka julkinen talous voitaisiin korjata verottamalla pääomia nykyistä rankemmin.

”Kuten Piketty toteaa, eihän Eurooppa köyhä ole – ne rahat eivät ole vain valtioilla.”

Siltala kuitenkin myöntää, että pääomien verottaminen on helpommin sanottu kuin tehty verokilpailun ja veroparatiisien maailmassa. Kansallinen verotus vain häätäisi ne pois. Keskiluokka on myös helppo kääntää syyllistämään itseään sillä, että koko maailman katsannossa sen asiat ovat vielä hyvin.

Omien asemien menettäminen kuitenkin järkyttää keskiluokan turvallisuutta ja siitä on kyse, kun oikeistopopulismi nousee Euroopassa. USA:ssa Donald Trump voitti, koska hän tarjosi turvattomuuteen edes jonkinlaisen vastauksen".
/--/
"Amerikkalainen taloustieteilijä Tyler Cowen on julistanut, että keskinkertaisen aika on ohi. Ihmisistä vain noin viisitoista prosenttia on taloudelle tarpeellisia, muut jonkinlaista ylijäämää. Käytäntöön vietynä se merkitsisi kastiyhteiskuntaa, jossa suuret massat palvelevat yltäkylläisyydessä elävää yläluokkaa.

Siltalan ihanneyhteiskunta on toisenlainen. Siinä ihminen voi keskinkertaisillakin ponnisteluilla saavuttaa kohtuullisen turvan.

”En minä haikaile jotain ylipolitisoitunutta kiihkoa vaan sitä, että ihmiset saavat olla rauhassa. Niin kuin ne keskimäärin ovat historiassa halunneet.”

Saadaksemme olla rauhassa meidän pitäisi kuitenkin löytää toisemme ja haudata pienemmät erimielisyydet toistaiseksi.

Finanssiglobalismin edessä olemme samassa veneessä".
https://seura.fi/asiat/henkilot/historioitsija-juha-siltala-tyota-halvennettu-liikaa/

Suomea ei rakenneta köyhiä kyykyttämällä, eikä ihmisarvo voi määräytyä talouden suhdanteiden perusteella. Eriarvoistava kehitys on pysäytettävä nyt ja sitä edistävän hallituksen erottava. Kutsumme mukaamme jokaisen hallituspolitiikkaan kyllästyneen, joka kieltäytyy potkimasta kaveria päähän.

Paasikiven aukiolle kokoontuvassa protestissa eri alistetut ryhmät näyttävät yhdessä, etteivät he asetu toisiaan vastaan.https://www.facebook.com/events/113362239268075/?acontext=%7B%22ref%22%3A%223%22%2C%22ref_newsfeed_story_type%22%3A%22regular%22%2C%22feed_story_type%22%3A%22263%22%2C%22is_sponsored%22%3A%221%22%2C%22ad_creator_id%22%3A%221832066160%22%2C%22action_history%22%3A%22null%22%7D&ft[tn]=H&ft[qid]=6438616517977995300&ft[mf_story_key]=-9043573697906150273&ft[is_sponsored]=1&ft[ei]=AI%40f7979d0d9231c5690c0a87d4b6a53668&ft[top_level_post_id]=1527949317250872&ft[page_id]=958995404146269&ft[fbfeed_location]=1&ft[insertion_position]=1&__md__=1

Tuomioja varoittaa vaaran vuosista: ”Sipilän-Orpon-Soinin hallitus on toteuttamassa yhteisvastuullisen hyvinvointiyhteiskunnan rajua alasajoa” https://demokraatti.fi/tuomioja-varoittaa-vaaran-vuosista-sipilan-orpon-soinin-hallitus-on-toteuttamassa-yhteisvastuullisen-hyvinvointiyhteiskunnan-rajua-alasajoa/

Eduskunta hyväksyi työelämäkokeilun – yrityksille lisää ilmaistyövoimaa. SDP äänesti nöyrästi oikeistohallituksen linjoilla lain hyväksymisen puolesta. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3742241-eduskunta-hyvaksyi-tyoelamakokeilun-yrityksille-lisaa-ilmaistyovoimaa

Venäläistyylisenä oligarkkina pääministeri Sipilä ottaa mieluusti vastaan veronmaksajien rahoja yksityisten yritystensä miljoonakauppoihin. Julkinen rahoitus ei ole poikkeuksellista Suomessa, mutta Sipilän sijoitusten kohdalla julkisen rahan rooli on ollut poikkeuksellisen merkittävässä osassa, Yle arvioi. http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005259424.html?share=69d902e2ff695303bb8ab8a219f31f3b

Hallituksen on erottava! Mielenosoitus korruptoitunutta ja epädemokraattista hallituspolitiikkaa vastaan Narinkkatorilla la 17.6. klo 13.

Emme hyväksy Sipilän, Orpon ja Soinin ihmisarvoja polkevaa, vähäosaisia kurittavaa valehtelua ja takinkääntöpolitiikkaa. Vaadimme hallituksen välitöntä eroa ja uusia vaaleja. Kokoonnumme Narinkkatorille lauantaina 17.6 klo 13 ja sanomme ei kiitos Sipilän ja kumppaneiden uudelle vaihtoehdolle.

We do not accept Sipilä's, Orpo's and Soini's policy which do not respect human rights. We demand immediate secession of government and new election. We are gathering to Narinkkatori on saturday 17.6. at 13 o'clock to say no thank you to Sipilä's & co new alternative. https://www.facebook.com/events/1477694035606937/?acontext=%7B%22ref%22%3A%2229%22%2C%22ref_notif_type%22%3A%22plan_user_invited%22%2C%22action_history%22%3A%22null%22%7D&ref=notif¬if_t=plan_user_invited¬if_id=1497447552575444

Kiila ry:n sääntömääräinen kevätkokous keskiviikkona 21.6.2016 kello 18:00 alkaen MAA-tilassa, Pääskylänrinne 10, Helsinki.

Asialista

1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien / tilintarkastajien lausunto.
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä. johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille.
7. Käsitellään muut kokouksessa esille tulevat asiat.

Tervetuloa, Kiila ry, johtokunta

Pääministeri tuntuu muistuttavan venäläistyyppistä oligarkkia. Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/?shared=1738038-55764b37-500

Köyhyys on eniten perseestä http://blogit.image.fi/paivystavaanarkisti/koyhyys-on-eniten-perseesta/

Tervetuloa kaikille avoimeen kokoukseen suunnittelemaan ja toteuttamaan Joukkovoiman seuraavaa isoa mielenosoitusta 2.9.2017.

Kaikille löytyy hommia ja tekemistä, kerro rohkeasti mitä osaat ja mitä haluaisit tehdä mielenosoituksen edistämiseksi.https://www.facebook.com/events/641513859375868/?fref=ts

Ele Aleniuksen pohdintoja laajan demokratian tulevaisuudesta, johon kuuluisi myös taloudellinen demokratia. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3729852-ele-alenius-tulevaisuuden-varmin-perusta-on-demokratian-nousu-korkeammalle-tasolle

Venäläissivusto kertoo somesukupolvelle vuoden 1917 vallankumouksesta – ”Vastustamme historian vääristelyä"

Riippumaton verkkosivusto esittelee vallankumousvuoden tapahtumia tiukasti aikalaislähteisiin perustuen. http://yle.fi/uutiset/3-9561001

− Kysymyksessä on puhdas orjatyön malli 2.0. Pitkäaikaistyöttömyydestä kärsiviä ihmisiä hyväksikäytetään ja näin mahdollistetaan laillisesti halvemman työvoiman käyttö sekä saatetaan yritykset keskenään eriarvoiseen kilpailuasemaan.

”Orjatyömalli 2.0” ja muut työttömien aseman heikennykset voidaan Piiraisen mukaan torjua vain voimakkaalla poliittisella mielenilmauksella. Hallituksen esitys työttömyysturvalain muuttamisesta on lausuntakierroksella. Hän ennakoi SAK:n tyrmäävän omassa lausunnossaan esityksen, mutta se ei riitä.

− Jos todella haluamme, että lausuntokierroksen jälkeen pohjaesitys vedetään pois tai siihen tehdään oleellisia muutoksia, se edellyttää syyskuun 2015 mukaista poliittista mielenilmausta maan hallituksen toimia vastaan. Mikään muu ei nyt riitä. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3727619-tyoelamakokeilu-puhdas-orjatyon-malli-aktn-piirainen-ehdottaa-uutta-suurta-lakkoa-hallitusta-vastaan

"Syksyllä hallitus perusti itselleen lähestulkoon rahasampoa vastaavan järjestelmän nimeltä valtion kehitysyhtiö Vake Oy.

Hallitus voi halutessaan myydä minkä tahansa valtionyhtiön, ja päättää itse mihin rahat käytetään. Ensin hallitus hyväksyttää esityksensä eduskunnalla, mikä on läpihuutojuttu, koska suurin osa kansanedustajista kuuluu hallituspuolueisiin. Sen jälkeen myytävät valtio-omistukset siirretään Vake Oy:n omistukseen ja myydään.

Rahat jäävätkin nyt Vaken päätettäväksi. Vakea johtaa valtioneuvosto, jota johtaa hallitus. Käytännössä asiasta päättää omistajaohjauksesta vastaava keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä ja viime kädessä koko hallitus yhdessä, jota johtaa keskustalainen pääministeri Juha Sipilä".http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005224473.html

Rikkaiden omistusten piilottamista, veronkiertoa ja talousrikollisuutta edistävää hallintarekisterilakia vastustivat:
- Syyttäjälaitos
- Muut oikeusviranomaiset
- Journalistiliitto
- Keskusrikospoliisi
- Valtakunnanvoudinvirasto
- Valtakunnansyyttäjänvirasto
- Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikkö
- Poliisihallitus
- Helsingin poliisilaitos
- Verohallinto
- Valtiovarainministeriön vero-osasto
- Finanssivalvonta
- Oikeusministeriö
- Osakesäästäjien keskusliitto
- Kaikki opposition puolueet
...

Hallintarekisteriä kannattivat
- Kokoomus
- Keskusta
- Perussuomalaiset

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3721271-vuosien-saaga-paatokseen-eduskunta-hyvaksyi-hallintarekisterilain

– Ihmisoikeuspuolustajien tila kapenee myös Suomessa. Avoimesti meidän kaikkien oikeuksia puolustavia ihmisiä yritetään vaientaa muun muassa vihapuheen ja uhkailun avulla. Vaatii rohkeutta puolustaa ihmisoikeuksia aikana, jolloin niitä yritetään kaventaa, sanoo järjestön tiedotteessa Anu Tuukkanen, Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeuspuolustajatyön asiantuntija.http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3720576-amnesty-ihmisoikeuksien-puolustajia-yritetaan-vaientaa-vihapuheella

Pohjoismainen, tasa-arvomalliin perustuva hyvinvointivaltio on hävinnyt hallitusohjelmista. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/pohjoismainen-hyvinvointivaltio-on-havinnyt-hallitusohjelmista

Tämän uutisen valossa ei tarvitse ihmetellä miksi perussuomalaiset haluaa eroon EU:sta ja Sipilän ja Orpon perusoikeistolainen hallitus vetoaa EU:hun vain silloin kun kyseessä on esimerkiksi hallintarekisterilaki ja sen myötä käytännössä veronkierron laillistaminen. Euroopan neuvoston elin katsoo, että Suomen työttömyysturvan tasoa pitäisi nostaa jopa 80 prosenttia jotta Suomi täyttäisi allekirjoittamansa ihmisoikeussopimuksen velvoitteen.http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005206653.html

Kiilalaisen runoilijan Tauno Tuomivaaran esikoisrunokokoelma Odysseuksen jalanjälki julkaistaan lauantaina 13.5.2017 kello 16:00 alkaen Kirjaverstaalla Helsingissä. Tervetuloa!

Tervetuloa mukaan marssimaan Kiilan lipun alla vappumarssille vappupäivänä 1.5.2017!

Kiila osallistuu tänä vuonna sekä perinteiseen työväen vappukulkueeseen, että anarkistien Taistelevan työväen vappumarssiin. Kokoonnumme klo 10:30 Hakaniemen torilla, josta marssi lähtee klo 11 liikkeelle.

Kiilan jäsenet, taidetyöläiset sekä muut ystävät ovat tervetulleita!

Kiilalainen kritiikko Sini Mononen kirjoittaa taiteen poliittisuudesta ja epäpoliittisuudesta. https://www.mustekala.info/node/37853

Satoja homoiksi epäiltyjä siepattu, kidutettu tai tapettu Venäjään kuuluvassa Tšetšeniassa. Alueella vainotaan homoiksi oletettuja miehiä osana järjestelmällistä vihakampanjaa. Jo kolme miestä on tapettu. Vaadi Venäjän viranomaisia puuttumaan tilanteeseen viipymättä. https://www.amnesty.fi/vetoomukset/satoja-homoiksi-epailtyja-siepattu-kidutettu-tai-tapettu-tsetseniassa/?utm_source=et_kaikki&utm_medium=email&utm_campaign=Other%20Issue&utm_content=LGBT

Matti Rinne Kiilan historiasta, Taidetyöläisten järjestäytyminen ja Unionising Kit#3

Tervetuloa kaikki kiinnostuneet!

Torstaina 6 huhtikuuta Maa-tilassa on aiheena taidetyöläisten organisoituminen. Aamulla klo 10 alkaen vieraana on Matti Rinne, pitkän uran tehnyt kulttuuritoimittaja ja Kiila ry:n historianteoksen kirjoittaja (Kiila 1936–2006: taidetta ja taistelua, Tammi 2006).

Kuvataiteilija Minna Henriksson ja esitystaiteilija Karolina Kucia jututtavat Rinnettä Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila ry:n historiasta. Keskustelussa keskeisenä aiheena on Kiila ry:n työ Katri Valan muiston ylläpitämiseksi. Vala oli yksi Kiila ry:n perustajista 1930-luvulla. Katri Valan puisto on Sörnäisissä Maa-tilan lähistöllä, johon myös Valan tuhkat ovat haudattu. Kiila ry suunnitteli veistosta Valan muistoksi hänen nimikkopuistoonsa, mutta hanketta ei koskaan toteutettu.

Iltapäivällä klo 12.30 alkaen Henriksson ja Kucia kertovat viimeaikaisista taidetyöläisten ryhmistä Helsigissä, erityisesti Night Schoolers -ryhmästä, jossa he molemmat ovat aktiivisia.
Ohjelma 10:00-15.30 on osa Taidekoulu Maan opetusta.

Klo 17:00-21:00 Unionising Kit#3 seminaari ja keskustelu taidetyöläisten ja freelancerien järjestäytymisen mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta. Tapahtumassa keskustelemassa ovat Dan Koivulaakso, Anna Kontula ja Kalle Ropponen.
Lisää tietoa iltaseminaarista:

https://www.facebook.com/events/267529697028204/

OSOITE:
MAA-TILA
Pääskylänrinne 10
https://www.facebook.com/maatilagalleria/

Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut kaipaavat enemmän resursseja ja parempaa yhteistyötä, ei pakkoyhtiöittämistä ja yksityistämistä. Vaadi hallitusta palaamaan alkuperäisiin tavoitteisiin hoitoketjujen sujuvoittamisesta ja kansalaisten tasa-arvon parantamisesta. Allekirjoita vetoomus oikeudenmukaisen soten puolesta. https://sote.vasemmisto.fi/index.html

Turkkilainen taidemaalari tuomittiin 2 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankilaan maalauksesta joka kuvaa Turkin turvallisuusjoukkojen aiheuttamaa tuhoa.

Come along to make together transparents and signs for public space supporting the Stop Deportations, Oikeus Elää protest in Railway Station.
We have some fabrics, brushes and paints, if you got some more, bring it too.

Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila ry uudisti johtokuntaansa lauantaina 4.3.2017 pidetyssä vuoden 2016 syyskokouksessa.

Johtokuntaan valittiin uusina jäseninä Yousif Haddad (kirjallisuus), Valtteri Halmetoja (kuvataide), Minna Henriksson (kuvataide), Otso Kantokorpi (kuvataide), Karolina Kucia (kuvataide) ja Martta Tuomaala (kuvataide) sekä erovuorossa olleista uudelle kaudelle Esa Hirvonen (kirjallisuus) ja Ville Ropponen (kirjallisuus). Kaksivuotista kauttaan johtokunnassa jatkavat Lasse Hauerwaas (kirjallisuus) ja JP Kaljonen (kuvataide).

Vuosikokous valitsi lisäksi johtokunnalle varajäseniksi Roxana Crisologon (kirjallisuus), Zoila Forssin (kirjallisuus) ja Christine Langinauerin (kuvataide) sekä johtokunnan puheenjohtajaksi Kalle Niinikankaan (kirjallisuus).

KUTSU

TERVETULOA KIRJAILIJA- JA TAITEILIJAYHDISTYS
KIILA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN

Kiila ry.n sääntöjen määräämä syyskokous 2016 järjestetään viivästyneenä la 4.3.2017 kello 18:00 alkaen ravintola Punavuoren ahvenen kabinetissa, Punavuorenkatu 12, 00150 Helsinki.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat.

TERVETULOA!

Johtokunta

Vuosikokousliitteet
1. Toimintasuunnitelma 2017
2. Tulo-ja menoarvio 2017

Vuosikokousliitteet on mahdollista ladata ja tulostaa Kiila ry:n nettisivuilta www.kiila.eu 29.2.2017 alkaen.

Heikoimmassa asemassa olevia työttömiä auttaa varmasti suunnattomasti hallituksen uusi väläys: muutetaan työttömyysturva ehdolliseksi ja velvoitetaan ihmiset pakkotyöhön sen saamiseksi. Jos "osallistumistyöstä" kieltäytyy rangaistaan leikkaamalla pois 40 % työttömyysturvasta. http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000005079172.html?utm_medium=social&%3Butm_content=www.iltasanomat.fi&utm_source=facebook&utm_campaign=facebook-share

Sipilästä on tulossa vaarallinen ennakkotapaus. Jos hän saa jatkaa pääministerinä, silloin myös seuraava pääministeri, muista poliitikoista puhumattakaan, saa luvan painostaa mediaa.

Jos Sipilän annetaan jatkaa, myöskään jääviys ei enää tarkoita mitään. Ministerit voivat osallistua suoraan päätöksiin, joista heidän lähipiirinsä hyötyy, koska seurauksia ei tule.

Sen sijaan, että tätä kehitystä oltaisiin katkaisemassa poliittisin keinoin, Sipilään kriittisesti suhtautuvat poliitikot ovat luopuneet kamppailusta ja jättäneet sen oikeusasiamiehen päätettäväksi.

Sipilän toiminnasta on tulossa uusi poliittinen normi, ja sen annetaan tapahtua.

Jos Sipilän pääministeriuran kokonaisuus ei riitä epäluottamuslauseeseen ja erovaatimukseen, mikä riittää? Oman vaikun syöminen aamutv:ssä?

Mitä me teemme kriittisellä journalismilla, jos sen paljastuksilla ei ole minkäänlaisia seurauksia? http://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/sipilasta-on-tulossa-vaarallinen-ennakkotapaus/

Mielenosoitus tämän viikon torstaina Finlandia-talolla - eroa Sipilä, vie Berner mukanasi! Demo klo 17.30.-22. https://www.facebook.com/events/240959366347822/

Sipilän hallituksen uusimpia "innovaatioita". Sipilän ja Bernerin tavoitteena näyttää olevan kaiken mahdollisen yhtiöittäminen ja yksityistäminen viimeistä lyhtypylvästä myöden ja näin syntyneen omaisuuden siirtäminen yksityisen bisneksen riistamaille, pois veronmaksajien ja demokraattisen päätöksenteon kontrollista. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/bernerin-vakuuttelu-paikannuksen-vapaaehtoisuudesta-silmanlumetta/?shared=953834-b306f800-500

Kiilalaisia runoilijoita esiintymässä huomenna Helsingin rautatieaseman Pullman barissa kello 18:00 alkaen. Vapaa pääsy!

Köyhyys on uhka Suomen demokratialle http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3655865-koyhyys-on-uhka-suomen-demokratialle

Millaisia voisivat olla nykyisen talousglobalisaation ja talouspoliittisen kansallismielisen populismin vaihtoehdot? https://www.facebook.com/events/1320435844674921/

Kiilalaisia runoilijoita esiintymässä perjantaina Helsingin Nide kirjakaupassa.

"Yli puolet (56 %) epäilee, että hallituksella on salainen agenda eli hallituksen päätarkoitus on muuttaa yhteiskunnan valtarakenteita eikä niinkään korjata Suomen taloutta.

Vastaajien ylivoimainen enemmistö on sitä mieltä, että hallitus on onnistunut melko huonosti köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisessä". http://m.iltalehti.fi/uutiset/201701022200048109_uu.shtml?orig_ref=http%3A%2F%2Fm.facebook.com%2F

Sinnemäki korvasi kaupungin vuokra-asuntoyhtiön poliittiset edustajat virkamiehillä http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005030387.html?utm_medium=social&utm_content=www.hs.fi&share=3ac34858271d88b1685dcca6b8452f34&utm_source=t.co&utm_campaign=tweet-share

Kiila on mukana järjestämässä Pakkasukko Putinia vastaan -festivaalia 7.-8.1. 2017 Helsingissä. Festivaalilla venäläiset antiautoritaariset ja oppositioaktivistit kertovat itänaapurin poliittisesta todellisuudesta kiristyvän putinismin oloissa.

Festivaali näyttää menneen hampaankoloon kotimaisille uusfasisteille, äärioikeistolaisille ja populisteille. Miksi tällainen festivaali sallitaan Suomessa, kysyy äärioikeiston äänenkannattaja MV-lehti. Lisäksi MV-lehti harjailee festivaalia, sen järjestätahoja Kiilaa ja Anarkistista Mustaa Ristiä sekä nimeltä mainittuja kiilalaisia ja amrläisiä. Asialla äärioikean kaukalon teroitetuin kynä, ex-kirkkoherra, entinen Russia Today-kanavan ankkuri, Magneettimedian senttari, intergalaktinen Juha Molari. http://mvlehti.net/2017/01/04/suomen-valtio-ja-helsingin-kaupunki-tukevat-anarkistien-festivaalia/

Työpaikkailmoitus vuonna 1918: ”Juopot ja punaset älkööt hakeko tointa” – uusi näyttely avaa sisällissodanjälkeisen Suomen ilmapiiriä. http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005027963.html?share=b7999bfd0dc841d51993471f01c85eb6

Demokraatin artikkeli on edelleen erinomaista taustoitusta "Sipilä-gateen" ja "YLE-gateen". Vaikuttaa siltä, että Pekka Ervastin lisäksi myös Timo Harakka on maksettu joitakin vuosia sitten ulos Ylestä "liian kriittisenä". Herää vain kysymys miksi jonkinlaisena "vallan vahtikoirana" tunnettu Harakka - ja samoin kriittisenä tunnettu Ervasti - ovat langenneet "kultaisen kirjekuoren" houkutukseen mieluummin kuin tuoneet YLE:ssä vellovia sananvapaus- ja johtajuusongelmia julkisuuteen. https://demokraatti.fi/yle-muistio-vuodelta-2011-kertoo-syvista-erimielisyyksista-timo-harakka-moni-on-kysynyt-miksi-lahdin-2014-jaaskelainen-ylessa-nyt-vakava-ilmapiiriongelma/

Saksalaiset käyttivät ihmiskilpiä Helsingin valtauksessa 1918. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2981201-saksalaiset-kayttivat-ihmiskilpia-helsingin-valtauksessa-1918

Kiila ry. kannattaa huomista Helsinki ilman natseja -mielenosoitusta.

Liity joukkoomme 6.12. osoittamaan, ettei PVL, eikä mikään muukaan äärioikeiston järjestö tai yhteistyöhanke ole tervetullut Helsinkiin. Kokoonnumme Asema-aukiolla klo 14:30, siirtyen sieltä alustavasti kohti Senaatintoria. Ei anneta tilaa rasismille ja fasismille.

Mielenosoituksen tarkoitus ei ole synnyttää konfliktia poliisin kanssa, vaan vastustaa natseja väkivallattomalla mielenilmauksella. http://ilmannatseja.com/

Huomenna! Kiilan runo-osuudessa esiintyy Tauno Tuomivaara, Hamdam Zakirov, Esa Hirvonen ja Kalle Niinikangas sekä muusikot Sergio Castrillés ja Jussi Villgren!

HOK-Elanto perui itsenäisyyspäivän fasistikeikan Helsingissä – artistilla yhteyksiä äärioikeistoon. Merkille pantavaa: keikan järjestäjänä toimi Suomalaisuuden liitto, jonka suomensisulaiset ovat vallaneet viime vuosina; järjestön puheenjohtajana toimii yhdeksättä vuotta perätysten Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pj Sampo Terho. http://varisverkosto.com/2016/11/hok-elanto-perui-itsenaisyyspaivan-fasistikeikan-helsingissa-artistilla-yhteyksia-aarioikeistoon/

Itsenäisyyspäivänä voi myös bailata eliitin linnanjuhlat ja fasistien öyhötyskulkueet suohon esimerkiksi osallistumalla Jakamattoman ihmisarvon tanssiaisiin. Tapahtuman järjestää joukko äärioikeiston noususta ja eriarvoistumisen kasvusta huolestuneita kansalaistoimijoita. Mukana Kiilan aktiiveja.
-----------------------------------------------
"Eikö tänäkään vuonna tullut kutsua Linnan juhliin? Harmittaako itsenäisyyspäivän synkkyys? Älä ahdistu kotona, vaan tule tansseihin kanssamme!

Tanssit jakamattoman ihmisarvon puolesta -tapahtuman tarkoitus on synnyttää iloa, luottamusta ja yhteisyyttä yli rajojen. Juhla järjestetään itsenäisyyspäivän iltana Esplanadin puistossa kello 18.00–20.30.

Tanssiaisissa kaikki ovat yhdenvertaisia, katsomatta sukupuoleen, kansalaisuuteen, etnisyyteen, toimintakykyyn, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen, ulkomuotoon tai varallisuuteen. Emme suostu alentamaan tai jakamaan kenenkään ihmisarvoa. Siksi sanomme ei rasismille ja fasismille!

Samaan aikaan rauhanomaisen juhlamme kanssa Helsingin kaduilla marssii 612-kulkue, johon kerääntyy nationalistisia, rasistisia ja avoimen fasistisia voimia, jotka haluavat jakaa ihmiset keskenään eriarvoisiin asemiin. Äärioikeiston lisäksi Suomen valtaeliitti on luonut pelon ilmapiiriä ideologisilla ratkaisuillaan hyvinvointivaltion tuhoamiseksi. Eriarvoisuutta lisäämällä ihmiset on saatu näkemään lähimmäisensä vihollisina, ja kääntymään toinen toistaan vastaan.

Haluamme toimia vastavoimana pelolle ja vihalle. Haluamme näyttää, ettemme suostu pitämään yhtäkään ihmistä toista vähempiarvoisena. Eriarvoistumisen pysäyttäminen on ainoa keino pysäyttää fasismin nousu".

yhttps://www.facebook.com/events/1830033377241912/

Itsenäisyyspäivänä 6.12. Helsingissä marssitaan uusnatsismia, fasismia ja väkivaltaa vastaan. Kaikki mukaan! https://www.facebook.com/events/1821151008131588/

G-piste haussa vai G-voimat heittelee? Guggenheim on guolettavaa guraa. Guggenheim on taiteen Gulag. Kuka haluaa G-miehiä Suomeen? https://www.facebook.com/events/1177755755622857/